lauantai 19. tammikuuta 2013

Django Unchained (2012)

USA
Quentin Tarantino

Quentin Tarantino on saavuttanut elokuvamaailmassa legendan statuksen, ja täten jokainen Tarantino-uutuus on suuri uutinen. Klassikot kuten Reservoir Dogs, Pulp Fiction ja Kill Bill ovat sementoineet ohjaajan maineen yhtenä Hollywoodin väkevimmistä ja kekseliäimmistä kuvittajista.

Nykyään Tarantino tekee juuri sitä mitä ikinä haluaa elokuviensa kanssa. Viimeisimpinä erikoisuuksina B-luokan filmeistä ammentava Death Proof, "natsihuvittelu" Inglorious Basterds, sekä uusimpana spagettiwesternejä kumartava Django Unchained. Odotukseni olivat todella korkealla mennessäni teatteriin katsomaan viimeeksi mainittua. Olen aikanaan spagettiwesternini katsonut joten Tarantinolainen jälki tällä saralla on varsin tervetullutta retroilua.

Django Unchainedissa Tarantino on saanut totuttuun tyyliinsä houkuteltua mukaan loistoporukan. Näyttelijäkaartista Samuel L. Jackson ja Christoph Waltz ovat jo ohjaajan luottopakkeja (Waltz tuli tunnetuksi natsikenraalin roolistaan Basterdsissa), mutta eipä Jamie Foxx tai Leonardo DiCaprio mitään tuntemattomia suuruuksia ole hekään.

Elokuva sijoittuu 1800-luvulle 2 vuotta ennen sisällissotaa. Teemana on orjuus, vapaus ja kosto. Varsinkin jälkimmäiseen teemaan on klassisesti yhdistetty "Django", joka on hahmona spagettiwesternin peruskuvastoa, jossa yksinäisnen kulkijan kostoretki liittyy murhattuun vaimoon. Alkuperäinen hahmo nähtiin samannimisessä leffassa 1966, ja juonikin lainaa mukaillen kehyskertomuksensa sieltä. Tarantinon Leffassa Djangon hahmon ottaa musta orja (Foxx), joka ryhtyy Cristoph Waltzin esittämän palkkamurhaajan kumppaniksi elokuvan läpi vievälle kostoretkelle. Pahiksen roolin ottavan plantaasin isäntä (DiCaprio) ja tämän kärttyinen kotiorja (Jakckson).

Juoni on varsin suoraviivainen - jopa ohjaajalle epätyypillisen suoraviivainen. Siinä missä Kunniattomissa paskiaisissa rankaistiin natseja, Django Unchainedissa rankaistaan valkoista miestä. Tätä leffa onkin alusta loppuun, säestettynä klassisen Tarantinomaisilla pitkillä keskusteluilla ja loistavilla musiikkivalinnolla. Elokuvaa on kritisoitu ylettömästä väkivallasta sekä sanan "nigger" ylenmääräisestä käytöstä. Jälkimmäinen kuuluu ajankuvaan, mutta ensimmäistä tuntuu olevan sen verran paljon, että osa tehosta menetetään.

Django Unchained olekaan mikään täydellinen elokuva. Tuntuu siltä, että Tarantino on "vanhoilla" päivillään sortunut leffojen paisutteluun ja ylidramasointiin. Elokuva on melkein kolme tuntia ja kun tämän seikan yhdistää kohtuullisen suoraviivaisen juoneen, on pituutta vähintään 15 minuuttia liikaa. Ei tämä suuresti haittaa, mutta juoni olisi toiminut lyhyempänäkin. Lisäksi suoraviivaisuus laskee elokuvan uudelleenkatsomisarvoa merkittävästi. Puutteistaan huolimatta elokuva on kuitenkin katsomisen arvoinen ja viihdyttää alusta loppuun koko rahalla.

Tarina: 8
Näyttely & hahmot:10
Tunnelma: 10

Kuva & ääni: 8
Kokonaisarvosana: 9.2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti